Kameravalvonnan ABC

JOHDANTO

Useimmilla meistä on vähintään pieni aavistus siitä mitä on kameravalvonta. Sehän on lyhkäisyydessään yksi tai useampi komponentti joka lähettää kuvaa tai ääntä, useimmiten molempia, tietokoneelle, puhelimelle tai tallennusyksikölle. Syvennymme tähän myöhemmin tässä artikkelissa.

MIKSI TARVITAAN KAMERAVALVONTAA?

Miksi sitten tarvitaan kameravalvontaa? Kuten termi jo kertoo, jotain halutaan valvoa. Valvonta voi olla oman tai omaisuuden turvaamiseksi, tyypillisesti avuksi murto- tai ilkivaltatapauksissa. Kameravalvonnalla saadaan siten visuaalista sekä äänitodistetta siitä mitä on tapahtunut, usein sellaista mikä auttaa viranomaisia myös. Ja voihan olla että mitään vahinkoa ei ole vielä tapahtunut, mutta saadaan tietoa siitä että joku vieras liikkuu pihalla ja voidaan valvoa tilannetta saman tien – parhaimmassa tapauksessa ehditään kutsua viranomiaset paikalle ja roisto saadaan kiinni!

Ja voihan kameravalvonnalla olla ennalta ehkäisevä vaikutus – hämärä tyyppi saattaa vaihtaa kohdetta jos tietää että kohteessa on kameravalvonta.

Ja kaikki tämä, sen kameravalvonta hoitaa päivästä toiseen, vuoden ympäri, tarvitsematta unta tai lepoa ja ilman mutinoita.

Mutta kameravalvonnasta voi saada ihan iloa irti, ilman että olisi mitään hämäräpuuhia meneillään. Ehkä pihalla hiipii toivottu ja harvinainen vieras, artikkelin kirjoittaja on pari kertaa saanut nauttia ilveksen pihakäynnistä. Ja antaahan kameravalvonta myös hieman levollisuutta – nopea vilkaisu mökkikameraan, kaikki kunnossa.

MITEN KAMERAVALVONTA TOTEUTETAAN?

Jotta voidaan valvoa kameralla, tarvitaan tietenkin vähintään yksi kamera. Nykyään useimmissa kameroissa on myös mikrofoni, joten valitsemalla sellaisen saadaan sekä kuvaa että ääntä, useissa malleissa onnistuu myös keskustelu kameran kautta vieraan tai tunkeilijan kanssa.

Ja jos yksi kamera ei riitä kattamaan toivottu alue, voidaan hyvinkin lisätä kameroita, melkein rajaton määrä. EKM:llä on asiakkaita joilla on satoja kameroita järjestelmässään. Kameravalvonta on muuten turvallinen ja suljettu järjestelmä, ulkopuoliset eivät pääse sisään järjestelmään näkemään kamerakuvaa. Kamera tallentaa kaiken minkä se näkee, riippuen järjestelmästä niin tunneista aina vaikka vuosiin. Pienemmissä järjestelmissä tallennus on yleensä paikallisesti kamerassa, muistikortille. Riippuen kamerasta ja muistikortista saadaan silloin tyypillisesti tallennettua 1-3 päivää.

Järjestelmään voidaan kytkeä tallennusyksikkö jolloin tallennushistoriaa saadaan huomattavasti pidempi tallennushistoria, ja jotkut kamerat tallentavat myös pilvipalveluun.

Kameran kytkentään on useampi vaihtoehto. Ensinnäkin kamera tarvitsee sähköä, jotkut kamerat käyttävät tavallista virtalähdettä eli muuntajaa, toiset kamerat saavat tarvittavan sähkön verkkokaapelia pitkin ja on myös akkukäyttöisiä kameroita joita voi ladata vaikkapa aurinkokennolla. Näillä saattaa jopa pärjätä meidän pitkän ja pimeän talven yli. Ja pitäähän kamera kytkeä verkkoon myös. Tässä on taas useampi vaihtoehto, joko verkkokaapelilla, langattomalla WiFi kytkennällä tai sitten mobiiliverkon kautta. Jokaiseen skenaarioon löytynee siis kamera.

Kameroissa on myös liuta erilaisia hienoja ominaisuuksia. Mikrofoni ja kaiutin on jo käsitelty äänen siirtämiseen. Sitten löytyy kameroita joissa on zoom, yleensä kameralla on laajakuvalinssi jotta saadaan mahdollisimman iso alue peitettyä mutta joskus voi olla paikallaan päästä lähemmäksi valvottavaa kohdetta.

Tai sitten kameraa ei saada asennettua optimaaliseen paikkaan ja halutaan valvoa vaikkapa porttia jolloin zoomilla saadaan täydellinen kuvakulma luotua. Myös kahden linssin malleja löytyy markkinoilta, näillä saavutetaan joko hyvin laaja kuvakulma, tai sitten kahden kuvan yhdistelmä missä toisessa näkyy laajakulma ja toisessa zoomattu kuva. Moderneilla kameroilla on usein tekoälyä, jolloin voidaan esim. seurata liikkuvaa hahmoa. Lisäksi useimmissa kameroissa on infrapunavalo joka mahdollistaa pimeässä näkemisen.

AJATUKSESTA TOTEUTUKSEEN

No niin, nyt asiakas sitten toivoo kameraalvontajärjestelmää. Helpoin tapa on tulla EKM Servicen liikkeeseen Tammisaaressa, Hangossa tai Karjaalla, tarjoamme ensimmäiselle käynnille ilmaisen konsultaation. Ja jos on oikein innokas niin kameran tai parikin saa vaikka heti ostettua, meillä on aina kameroita hyllyllä. Reolink kamerat ovet helppoja ottaa käyttöön, mutta tarjoamme luonnollisesti asennus- ja käyttöönottopalvelua sekä yksityisille että yrityksille, olipa se sitten yksi kamera tai useampi sata.

Tarjoamme luonnollisesti myös muita merkkejä Reolinkin ohella, kaikki korkealaatuisia ja high-tech. Meidän asiantuntijat auttavat teitä mielellään suunnittelemaan ja toteuttamaan jokaisen mahdollisen skenaarion. Alla löydätte lisää informaatiota (englanniksi):